Eräs kirjoittava ystäväni sanoi minulle, että vaikutan kirjoittamiseni kanssa hyvin johdonmukaiselta. Myönnetään, että olin ylpeä sen kuullessa. Johdonmukaisuus on hyvä sana, sillä siihen voi liittää mieleisiä positiivisia adjektiiveja. Eri juttu, onko sanoja tarkoittanut niitä asiansa yhteyteen.
Joka tapauksessa. Johdonmukaisuus tuntuu olevan valovuosien päässä siitä, mitä olen tänään tehnyt. Olen nimittäin koettanut ahmaista kerralla 250 liuskaa eli koko kässärin. Lukea a:stä ö:hön.
Ongelmallista. Etenkin, kun mies on töissä ja lapset kotona ja pakkastakin niin paljon, ettei ketään voi lähettää ulos palelemaan.
Tavoitteeni sopii varsin hyvin johdonmukaisuuteen: jos luen kerralla koko kässärin, pystyn paljon paremmin tsekkaamaan sen kaikki pikku yksityiskohdatkin kohdilleen. En unohtele niin paljon kuin silloin, kun luen kässärin vaikkapa kolmen päivän aikana. Selkeää siis.
Mutta, mutta. Voi mahdoton. Tämän minä sanon nyt hampaat irvessä: eihän tuota määrää jaksa lukea kerralla. (Jatkoa seuraa, vielä pahempaa.) Ei ainakaan tuota minun tekstiäni, helkatti sentään.
Jotain on pielessä.
Illan sumentamilla aivoillani toivon, että pielessä on johdonmukaisuuteni. Että koetan vain syödä kerralla liian monta leivosta. Kyllähän mansikkatorttukin rupeaa maistumaan pahalle, jos niitä vetää peräperään 20. Ihmekös siis, että minun tekstini tökkii, jos sitä lukee 250 liuskaa ja samalla vielä korjaa. Ei se ole tekstin vika vaan lukijan vika.
Toivottavasti kustannustoimittaja on fiksumpi ja jollakin muulla tavalla johdonmukaisempi. Ettei vain lue 250 lliuskaa kerralla, poloinen, ja tee ylensyöneen päätöksi.
Ps. Montako kässäriä niille tuleekaan viikossa luettavaksi…
Vaivanpalkka 
Vastaa