Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for marraskuu 2009

Jos haluaa nähdä tekstinsä uusin silmin, kannattaa kerätä kimpsut ja kampsut mukaan ja vaihtaa maisemaa. Toisin kauas ei tarvitse lähteä – vaikka varmasti jokainen meistä toivoisi olevansa vähintään Bahamalla tässä kurjassa vesisateissa marrassäässä.

Jo se, että lukee tekstinsä työpöydän sijasta olohuoneen sohvalla, auttaa näkemään tekstiä hiukan erilailla. Jos pystyy heittämään takin niskaan ja lähtemään lähikahvilaan, aina parempi. Jos sinne on vielä vähän kävelymatkaa, entistä parempi. Saa kaupan päälle happea, mistä ei ole koskaan haittaa, kun puhutaan silmien avaamisesta.

Pyrin käyttämään miljöönvaihtokeinoa aina ainakin tekstien oikolukuvaiheessa. Mielelläänhän sitä antaisi tekstinsä levätä (kuka se hautasikaan kässärinsä takapihalle), mutta siihen ei ole yleensä mahdollisuutta – ei ainakaan täällä työmaailmassa. Jos siis ajan kanssa ei pysty pelaamaan, takamus ylös vakipaikalta ja katselemaan tekstiä uusin silmin uudesta tuolista.

Hm, vesisade? Sekin piristää, jos ottaa sen siltä kannalta.

Lotistaan, kun tavataan!

 

Read Full Post »

Printtiä, ihanaa!

Viime viikonloppuna pyyhin hikeä otsalta ja tuskailin, kuinka ikinä saan hallittua käsikirjoitukseni kokonaisuuden. Lohkoja ja osia ja lukuja ja otsikoita ja – tietysti – tekstiä itseään.

Huomasin sitten, että siinä pöydällä tökötti tulostin. Tulostin! Mikä mainio keksintö. Annoin metsäteollisuudelle potkua ja panin printterin laulamaan noin sadan liuskan verran. Loput sata hautasin koneen uumeniin: niistä ei ole vielä tulostusmankeliin. Olin jopa niin älykäs, että huomasin laittaa tulosteisiin sivunumerot valmiiksi.

Jo loppuivat tuskastelu ja hieneritys. Yhtäkkiä epämääräisen hallitsematon kaason oli muuttunut pinoksi paperia. Paperia! Ajatella. Siihen saattoi tehdä seuraavia:

– merkintöjä, ihan yleisesti vain ajatuksenjuoksusta ja assosiaatioita
– korjauksia, oikeita lyöäntivirheitä ja epämääräisien kielikuvien merkintöjä
– viittauksia, että, kuules, rouva Wanna Be Author, sivulla 22 olet väittänyt tästä maisemasta ihan muuta kuin sivulla 34, kannattaisiko tsekata
– liimauksia, että tähän väliin sitten kokonaisuus, jossa AD koettaa kirjoittaa muistiinpanoja raskaustestistä eikä sittenkään oksennuskohtausta niin loppuun vaan sivulle 42

Upeaa! Olin unohtanut paperin tarkoituksen, vaikka haluan lukea lehteni esimerkiksi vessassa ja nimenomaan paperilta. Mutta en unohda enää. Nyt voin ottaa kässärini mukaan vaikka vessaan tai töihin. Tosi kätevää. Suosittelen!

Read Full Post »

Tule jo, hyvä viikonloppu. Minulla on vakavia suunnitelmia varallesi.

Sen lisäksi, että ajattelin hiukan imuroida, olen päättänyt kirjoittaa. Oikein totisen tosissani. Hikihatussa ja hampaat irvessä. Perslihakset kipeiksi ja silmät soikeiksi. Viimeistelyvaiheestani on leikki helkatin kaukana. Mrrr!

Onneksi, hyvä viikonloppu, lauantaisi on  karkkipäiväni. Olen miettinyt tässä, voiko yhden romaanin tuloilla (vai miksi niitä sanotaan) kattaa edes yhden hammaslääkärissä käyntikerran. Tuskin voi. Sitä paitsi, pitää ensin ylittää julkaisukynnys. Entä jos lähettäisi kässärin mukana salmaria sille, joka lukee? Olisiko se lahjontaa vai menisikö se sillä, että myös päähenkilö on perso karkille?

Hyvä viikonloppu, miksi sinun aikanasi pitää oikolukea myös 36-sivuinen lehti? Tekisikö joku sen puolestani, salmaripalkalla? Jos minä nyt vain nousisin tästä ja ilmoittaisin, että heittäydyn vapaaksi taiteilijaksi? Voisi olla, etteivät nuo ihmettelisi ollenkaan. Ajattelisivat vain, että sillä on perjantaita suonissa.

Mitä vielä, viikonloppua veressä!

Terveisin: Perjantaihin kyllästynyt

Read Full Post »

Ulkoistettu Pirkko Saisio

Toissailtana aloin kirjoittaa kohtausta, joka on kytenyt mielessäni pitkään. Varsinaisten päähenkilöiden lisäksi mukaan tarvittiin myös uusi henkilö, sellainen, joka ei ole käväissyt kässärissä aiemmin.

Keksin hyvän alkulauseen. Sen sisältö oli suurin piirtein se, että uusi henkilö muistutti ulkoisesti Pirkko Saisiota mutta oli kuitenkin mies.

Olin pirun tyytyväinen heittooni ja jatkoin intomielisesti uuden henkilöni kanssa. Juttua oli kohta sivu ja pian kaksi. Mutta siihen tyssäsi.

Tajusin nimittäin kovimman Pirkko Mies Saisio -intoiluni jälkeen, että jotain oli pahasti pienessä. Samasta asiasta varoitteli Satakieli viimeksi tulleessa kommentissaan: pidä huoli siitä, että kirjoittamasi on yhtä sen kanssa, mitä haluat sanoa.

Niinpä niin. Pirkko Saision näköisellä miehellä olisi mahikset vaikka minkälaiseksi tähdeksi. Ja siinä se pointti olikin: minun kässärissäni mies nimeltä Pirkko ryykäsi niin kovaa rysyä sivuille, että söi itse asian eli sen, minkä vuoksi alun perin lähdin kirjoittamaan koko kohtausta. Kohtaus kuoli. Niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tappaa uusi rakkaani. Valitettavasti.

Olen hyvin tyytyväinen päätökseeni. Rakastan Pirkkoani edelleen. Mutta kätken hänet sydämeeni ja otan esille sieltä sitten, kun sen aika tulee. Toisessa kässärissä. Toisten metkujen keskellä.

Read Full Post »

Ilmoitin tänään hyvälle ystävälleni, että käsikirjoitukseni on siinä kunnossa, että nyt pitää alkaa katsoa tekstiä kokonaisuutena. Taisin verrata, että on aika lihottaa loppuja luita ja sitten alkaa närppiä ihroja pois.

Viisas ystäväni kysyi vain yhden kysyksen: kuinka aion tehdä sen, paketoida kässärini kuntoon, siis?

Tuijotin tovin ystäväni viestiä enkä vastannut hänelle takaisin. Mitä olisin voinut sanoa? Ettei harmainta aavistusta. Julistetaan se nyt tässäkin: ei harmainta aavistusta. Tähän asti homma on sujunut, kun on voinut kirjoittaa mieleenjuolahtavan kohtauksen ylös vaikka vessassa, jos siltä on tuntunut. Nyt on sitten läjässä kasa kohtauksia, joista pitäisi saada aikaan yhtenäinen tarina.

Voisi luulla, että olen ylittänyt vaikeimman vaiheen. Mutta valitettavasti niin ei ole. Olen kirjoittanut elämäni aikana sen verran paljon, että tiedän ”ihra”-vaiheen olevan yksi työlläimmistä. Siinä pitää hallita kokonaisuus. Jotta hallitsee kokonaisuuden, on imeydyttävä tekstiin intensiivisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Tässä toimintasuunnitelmani.

1. Järjestän käsikirjoituksen isoihin kokonaisuuksiin. Ehkä kolmeen, ehkä viiteen. Nyt osia, tai lohkoja, on muistaakseni 12. Näin lohkot ovat osaltaan ”intensiivisiä”.

2. Isoissa mutta vain muutamassa erässä kuvittelen hallitsevani kokonaisuutta paremmin. Se onnistuu pokkareissa. Katsotaan, miten käy, kun tässä leikissä on tekstiä kahden pokkarin verran. Täytyy pystyä imeytymään tekstiinsä entistä huolellisemmin ja intensiivisemmin.

3. Istun alas. Kokoan keskittyen.

4. Istun alas. Kokoan keskittyen

5. Istun alas. Kokoan keskittyen.

Käytännössä en siis voi enää unelmoida. En voi jatkaa leikkiä päähenkilöilläni. Kato, tää menis vielä Bahamalla ja ostais sieltä uuden puseron. Joo, ja tää näkis ihan törkeen komean miehen ja sitten nää menis naimisiin.

Takka on nyt suunniteltu ja tiilit tilattu. Saamari, laastikin on tehty. Pakko istua alas, ettei se rupsahda. Pakko koota. Mutta ehkä tästä syntyy vielä lämmin tuli. Jos ei muuten, onhan noita poltettavia printtejä. (HUOM! Loppukevennyt. En todellakaan polta käsikirjoitustani.)

Read Full Post »

Olen pari viime päivää taistellut itseni kanssa. On pitänyt tehdä lehtiä, joihin on pyydetty aivan liian pitkät artikkelit. Merkkimäärä olisi saanut olla puolet pienempi melkein joka jutussa. Tuskallista. Valitettavasti en päässyt itse ohjeistamaan kirjoittajia. Tuskallista todella.

Syyllisyyttä tuntien olen koettanut vetää ensin pois sellaiset sanat kuin valitettavasti, hiukan, erinomaisesti ja niin edelleen, jos niillä ei ole ollut erityistä merkitystä tekstin sisällön kannalta.

Ei ole auttanut. Lisää kiitos, tai tehdään lehti, jossa on viiden toivotun kuvan sijasta yksi ja sekin niin pienellä, ettei näy edes vuodenaikaa.

Tuskallista.

Olen pyrkinyt selittämään päätoimittajalle (joka ei ole lukenut kaikkia tekstejä), ettei se nyt ihan niin voi mennä, että minä isken deleteä sinne ja tänne ja hyvä tulee. Kirjoittajaa pitää kunnioittaa. Olisi suotavaa varata aikatauluun sen verran päiviä, että nyrsityn tekstin voisi edes käyttää jollakulla tiedoteluontoisesti.

”Pahoittelen, olen pahoinpidellyt tekstisi. Toivottavasti ei mennyt mitään asian kannalta ollennaista. Ainoastaan se persoonallinen kirjoitustyylisi, johon olit pyrkinyt.”

Onhan se todella julmaa, että kirjoittaja näkee tekstimuutoksensa vasta, kun juttu on kansien välissä. Miten itse reagoisin, jos joku lupaisi julkaista käsikirjoitukseni mutta kolmasosa tekstistä olisi poistettu tai muutettu? No, okei, lehtijuttu on tietysti eri asia, mutta silti: kirjoittajaa pitäisi aina kunnioittaa.

Jos siis tekstiä on vaikea lihottaa, on sitä myös vaikea laihduttaa. Olen joskus miettinyt, kumpi itse asiassa on vaikeampaa. Toistuvasti olen valinnut jälkimmäisen: mitä tiiviimpi tila, sitä kauemmin minulla menee kirjoittamiseen. Näkee kai sen näistä postauksistakin, etten ole mikään tiiviin sanan nainen.

Lihottamisesta on erinomainen juttu Kirjoittajatreffeissä. Minä voisin tehdä huomenna laihdutusvinkit. Vai olisiko sinulla tarjota jotain kumituskuuria…

Mutta ensin otan kunnon yöunet. Ne kuulemma kaunistavat.

Read Full Post »

Kuinka paljon tekstiä mahtuu yhteen päähän?

Viikko sitten mietin kysymystä käsikirjoitus edessäni. Siinä on 10 lohkoa, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisessa lohkossa on useita lukuja. Lohko on oma sisäinen järjestelmäni hallita juonta. Yksi lohko sisältää tavallaan yhden mielestäni selkeästi yhteen kuuluvan kokonaisuuden. (Logiikka tuskin aukeaisi kenellekään muulle.)

Viikko sitten lohkot risteileivät kuin jättialukset aivoissani. Mitä missäkin on lopulta sanottu ja niin edelleen. Kuka sellaista jaksaa muistaa? Hyppelin lohkosta toiseen, kun paikkailin tai täydensin toista ja jumin usein matkalleni pahemman kerran. Toivotonta.

Nyt. Nyt olen saanut taas muistutuksen siitä, että 10 lohkoa on loppujen lopuksi vain yksi käsikirjoitus. Olisi ihana palata sen hiljaisen rauhalliseen maailmaan, joka kuuluu vain minulle.

Mutta sen sijaan olen jotakuinkin pakotettu miettimään neljää lehteä, tukkua esitteitä, paria yksittäistä lehtijuttua ja jotainkin muuta vielä. En jaksa muistaa, mitä. Kaaos. Ihan kamala kaaos. Ei ole lohkoja, ei rakkaita henkilöitä. Ei edes yhtä perhanan aihetta eikä juonta vaan asiaa niin eri asioista, että kärryillä pysymisessä on jo setviminen.

Onneksi en ole sydänkirurgi. Onneksi olen vain mainostoimiston työntekijä. Mitä sitten, jos joku otsikko ei ole täydellinen. Siihen mitään kuolla. Tulee vain kylmiä väreitä. Ne saattavat olla jopa terveellisiä.

Mutta saan kyllä pian näppyjä, jos en pääse osoitteeseen 10 lohkoa.

Kyllä, tämä oli näitä päiväkirjatyyppisiä blogitekstejä, joita tuskin lukee kukaan mutta jotka, piru vie, helpottavat omaa elämää!

(Tähän sopisi nimimerkki ”Turhautunut”.)

Read Full Post »

Tämä viikko on ollut hyvin raskas. Ei kai mitään ihmettä, ettei paperille ole syntynyt sanaakaan. Ei myöskään tänne, näytölle.

Kukaan ei ole sairastunut, mutta silti sikainfluenssa vaivaa käsikirjoitusta. Kun miettii omien lapsien rokottamista, puolesta ja vastaan, ja rokotuksen jälkeen odottaa reaktioita ja reaktioiden jälkeen sitten arpoo, pitääkö seuraavaksi odottaa vastetta, ennen kuin laittaa lapsen sairastavan lauman keskelle,  tarhaan ja kouluun, eivät siinä paljon sanat helisi ja käsikirjoitus lihavoidu.

Mutta ehkä tästä kaikesta stressistä on jossain vaiheessa hyötyä. Siis noin niin kuin elämänkokemuksena. Tällä hetkellä ajatus on lähinnä pilkallinen vitsi. Mutta onhan se jonkinlainen lohtu, että kirjoittajana voi hyödyntää epämiellyttäviäkin asioita hyvällä tavalla.

Ehkä sitten joskus. Sitten kun jaksaa taas ajatella muutakin.

Read Full Post »