Minä muistin vielä salasanan!
Aika nostalgista olla täällä taas. Siitä on todellakin vierähtänyt tovi.
Mietin pitkään, palailenko tänne ollenkaan vai onko aika aloittaa jotain uutta. Mutta koska en osannut päättää, päätin piipahtaa. Vaikka sitten viimeisen kerran, mutta kuitenkin. Ajattelin, että jos en muista salasanaa, se siitä. Mutta muistin. Tietenkin. Eihän tärkeitä asioita niin vain unohda, vaikka kuinka kovasti yrittäisi.
Kirsi ja Paula – rakkaat päähenkilöni – ovat olleet maailmalla, valmiina liuskoina, kolkutelleet kustantamoiden ovia, energiset naiset. Yksiselitteisiä vastauksia on tullut kaksi. Yksi on lukenut tarinaa jo toista vuotta (ja lukee varmaan seuraavat kymmenen) ja yksi vilkutteli jo mukavia kehuja mutta lakkasi sitten puhumasta kokonaan. Tässä kohdassa luin mielenkiinnolla kokemuksesi, Satakieli.
Mutta sitten sattui niin, että Suomi sai uuden kustantamon. Pienen ja siinä(kin) mielessä tervetulleen. Laitoin naiset sisään. Nyt näyttää siltä, että naiset tulevat myös ulos – kovissa kansissa.
Olen viikon verran pyörittänyt tietoa päässäni hyvin häkeltyneenä. Ai että sittenkin vihdoin! Että minun esikoiskirjani näkisi päivänvalon muuallakin kuin unelmissani.
Olen uskaltanut iloita pikkuriikkisen. Mutta vuosien varrella, kiitos työni, olen oppinut, että katsotaan loppuun asti ennen kuin revetään. Katsotaan siihen asti, että sopimus kolahtaa postiluukkuun. Katsotaan, vaikka kässäriä jo korjataan ja olen virallisesti netissä tulevana kirjailijana.
Kun pääsen tästä toisaalta kovin huvittavasta varovaisuudestani, kerron enemmän. Toivottavasti pian.
Siihen asti: mukavia kevätpäiviä!
Read Full Post »
Vaivanpalkka 