Sanat eivät ole minun vaan Hemingwayn. Koska aika moni tutuksi tullut bloggari tuntuu taistelevan samassa kohdassa omaa kässäriään kuin minäkin, ajattelin kaivaa kohtaan sopivaa julkaistua faktaa erinomaisesta oppaasta nimeltään Elokuvan runousoppi.
Versio. Se on luvun nimi. Sitten tulee Hemingway. Sitten asia.
Kirjoittajat Vacklin ja Rosenvall ovat sitä mieltä, että ensimmäisen version tekeminen on monella lailla juhlaa (allekirjoitan). Käsikirjoitus myös tuntuu hyvältä – kiitos kirjoittamisen hybriksen. Toisaalta, jos sattuu niin ikävästi, että ensimmäinen versio meinaa ahdistaa, lohduttaa varmasti ajatus, että huonoa tekstiä ei ole. On vain ensimmäinen versio (fiksua).
Mutta ensimmäisen version jälkeen tulee väistämättä aika tehdä toinen versio. Jos ensimmäinen kirjoitetaan vaistonvaraisesti, toisessa kaveriksi pitää ottaa äly.
Toinen versio ei tarkoita yhtä kuin kosmeettista koskettelua. Pilkkuja tai adjektiiveja tai muuta ”meikkaamista”, jota tehdään silloin, kun dead line pukkaa päälle.
Toinen versio on kuin taloremontti: työlästä ja aikaa vievää. Päämääränä ei ole paranneltu versio ensimmäisestä vaan, kuten kirjoittajat toteavat hyvin, ”uusi teksti, jonka pohjana toimii vanha” (ei ihme, että aikaa on kulunut muutamaan sivuun tunti tolkulla).
Toinen versio vaatii kykyä tarkastella käsikirjoitustaan analyyttisesti: missä ovat heikot kohdat ja kuinka ne tulisi korjata. Itse pidän itseäni kohtalaisen hyvänä tarkastelija, kun kyse on toisen ihmisen tekstistä. Mutta oman tekstin katseleminen on monin verroin vaativampaa, sillä itse on niin syvällä sisällä tekstissä, ettei näe samaa kuin toinen näkee.
Kirjoittavat ehdottavat raskaan toisen vaiheen läpikäymiseen tiettyjä lääkkeitä.
1. Työ on hyvä suunnitella huolella.
2. On syytä arvioida, miten haluttuun lopputulokseen pääsee parhaiten. ”Mitä tarkempi ongelmanrajaus, sitä helpompaa on tekstin korjaaminen.”
3. Keskity ensin teknisiin seikkoihin, esim. rakenteen ja juonen muokkaamiseen.
4. Muuta ns. puhuvat päät toiminnaksi. Siis sen sijaan, että esim. henkilö x selostaa asiaa, selostettu asia esitetään tapahtumana, tekemisenä.
5. Kiillota tekstiä esim. valitsemalla oikeita sanoja ja kirjoittamalla kliseet auki.
Että sillä tavalla.
Ilokseni huomaan, että olen tehnyt asioita (sentään) tietyllä tavalla oikein. Mutta kuten tavallista, olen saattanut koettaa haukata liian ison palasen kerralla eli koettanut korjata kaikkea yhdellä ja samalla lukukerralla. Onneksi tehtävä itsessään on sen verran vaativa, että se on pakottanut minut myös automaattisesti pilkkomaan haukkaamistani pienempiin palasiin.
Kun ajattelee hiomista tai viimeistelyä kirjoittamisen analyyttisena vaiheena (ensimmäinen versio on siis luova vaihe) eikä vain pakollisena korjaamisena, saattaa työstä saada jopa ihan uudenlaisia kiksejä. Itse asiassa on oikeastaan hyvinkin hauskaa suhtautua omaan tekstiinsä kylmänviileästi ja pyrkiä ratkaisemaan sieltä esiin pulpahtelevia ongelmia. Niitä nimittäin piisaa. Aina välillä ei itsekään ymmärrä, mitä on yrittänyt jollakulla lauseella tai kielikuvalla tai juonenkäänteellä oikein saada aikaiseksi.
Niin, että kill your darlings, dear.
Vaivanpalkka 
Niin totta! Oikein hävettää, kun ajattelen sitä ekaa versiota ja luulin jopa hetken aikaa, että nyt se on valmis 😀
En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta minulle jäi nyt sellainen käsitys että olet kirjoittamassa koko kässäriäsi uudelleen. (siis toista versiota, jonka pohjana on ensimmäinen versio) Tähän asti olen luullut, että tarkoitat viimeistelyllä sitä loppusilausta, joka tehdään sitten kun toinen tai kolmas versio on valmis. Sitä minä olen näet tarkoittanut ja siksi olen nyt vähän hämmentynyt. 😉 Olemmeko me siis puhuneet eri asioista samoilla nimillä vai mitä ihmettä? Huonosti nukutun yön jälkeen ei tosin ole mikään ihme, jos ajatukset menevät solmuun. Yritän nyt kuitenkin jatkaa viimeistelyä, eli kolmannen version pientä pintaremonttia. Mutta selventäisitkö vielä vähän missä olet menossa? Onko kysymyksessä siis raakaversio, uudelleen kirjoitettu versio vai loppusilaus (eli lähes valmiin tekstin viimeistely)? Miksi näiden määritelmien pitää olla näin vaikeita ja monitulkintaisia? Minun pitäisi varmaan lukea se Elokuvan runousoppi, niin oppisin puhumaan samaa kieltä kuin te muut kirjoittajat. 🙂
Kahil77. Sama vika: on naurattanut aika usein se, mitä on joskus luullut ”lopulliseksi”. Mutta aika ihanaa, että osaa nauraa itselleen tai tekemisilleen 🙂
Satakieli. Olen kyllä huomannut, että emme varmaan ole ihan samassa viimeistelyvaiheessa. Sinä olet selvästi pitemmällä. Mutta minusta me kuitenkin puhumme samasta asiasta: muun kuin raakaversion (tai ensimmäisen version) teosta.
Tuo referoimani korjausjärjestys on tietysti yhden kirjan ohje tai neuvo. Minä itse en ole ennen korjannut tällaista kässäriä. Kun olen tehnyt pokkarin toista versiota, en olekaan tehnyt enää muuta eli olen mennyt kahdella vaiheella. Kolmas lukukerta on ollut kirjoitusvirhetasoa enää.
Olen noviisi tällaisen isomman kässärin kanssa. Siksi olen puhunut viimeistelystä yleensä, oli vaihe mikä hyvänsä. Olen kuitenkin tehnyt niin, että ensimmäinen vaihe on ollut pitkälti käsin kirjoitettu. Toinen vaihe on ollut koneelle kirjoittaminen (ja muokkaus, joskus isokin siinä sitten). aika paljon olen muokkaillut isoja osioita jo silloin, kun osaa tekstistä ei ole edes vielä kirjoitettu. Kolmas vaihe on tämä, missä nyt mennään. Uskon tekeväni vielä yhden kierroksen ja sitten enää oikoluvun.
Minun kirjoitustapani on sellainen, että kirjoitan tekstin aika kerralla ”valmiiksi”. Esimerkiksi viihdenovellit olen kirjoittanut oikeastaan aina vain kertaalleen, myös suurimman osan pokkareista. Se, mitä nyt teen toisessa vaiheessa, on iso työ, monella tapaa uudelleen kirjoittamista, mutta en enää esim. poista henkilöitä tai muuta kohtauksia. Se homma on tehty jo heti raakakirjoituksen jälkeen, koneelle kirjoittamisen yhteydessä.
Luulenpa, että meidän eri ihmisten tapa kirjoittaa ja kasata tekstejä on niin erilainen, ettemme voi verrata niitä toisiinsa. Viimeistellään siis iloisin mielin – omassa vaiheessamme ja omalla tavallamme 🙂 Mitä sitä turhia määrittelemään. Tulee pää kipeäksi. Hauskempi vain jakaa ajatuksia. Aina niistä on hyötyä, vaikka ei olisi ihan samassa kohdassa.
Joko olet päässyt kirjoittamismuurista yli…
Määritelmät eivät ole olennaisia, mutta on silti kiva tietää missä vaiheessa olet menossa. Vastauksesi ansiosta osaan nyt olla paremmin hengessä mukana. Kiitos siis perinpohjaisesta selvennyksestä! 🙂
(Kirjoituskramppi on ja pysyy… Yritän ottaa rennosti ja olla ajattelematta liikaa.)
Elokuvan runousoppi on hyvä kirja! Ja erityisen hyvin tuo on kyllä sanottu, että toinen versio on uusi teksti, jonka pohjana on ensimmäinen versio. Yhtä totta on se, että me kaikki kirjoitamme tekstejämme omalla tavallamme – vaikka puhuisimme samasta samoilla sanoilla, jokaiselle se toinen versio tai viimeistely tarkoittaa omaa asiaansa. Ja varmaan se vaihtelee saman kirjoittajan eri kässärienkin välillä, että mitä se viimeistely milloinkin pitää sisällään.
Rooibos – hyvä huomio. Niin kuin tuossa hirmuisen pitkässä vuodatuksessa laitoin, esim. novelleissa ja pokkareissa viimeistely on aika tavalla eri asia kuin se nyt on. Siis, teksti vaikuttaa jo siihen, mitä tekee. Toivottavasti myös se, että tässä matkan varrella oppii kaikkea uutta!
Satakieli – hyvä, että olet hengessä mukana. Se on ihana tietää! Taisin olla tosiaan aika perinpohjainen. Tulin kuivasta palaverista ja oli ihana tarttua konkreettiseen (no, aika konkreettiseen) asiaan! Toivottavasti kramppi helpottaa. Nauti tulevasta viikonlopusta ilman kirjallisia sanoja!
Mielenkiintoista. (Olen pitkään ajatellut lukea kirjoittavien ihmisten blogeja ja nyt eksyin tänne).
Hei Sorvatar. Tervetuloa vain seuraan! Kirjoittaminen on mukava harrastus tai pikemminkin intohimo. Blogit ovat oiva tapa jakaa kokemuksia, sillä vaikka kirjoittajia löytyy pilvin pimein, ei niitä ole ainakan omassa tuttavapiirissäni kovin montaa ja nekin kirjoittajakoulutuksen kautta löytyneitä hengenheimolaisia, onneksi!