Kirjoittaja vastaa haasteeseen

Kun minä kirjoittajana vastaan Satakielen haasteeseen, joudun miettimään asiaa, jota ei (valitettavasti) tule mietittyä joka päivä. Kiitos siis, Satakieli! Tämä kannustaa niin kuin olemme jo todenneet yhteen ääneen blogissasi.

Asiaan.

Tässä ovat ohjeet, jotka voi halutessaan kopioida tästä tai kirjoittaa omin sanoin.

1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin -blogista. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

Minä ajattelen tietysti käsikirjoitustani, sillä minun on aika vaikea välillä ajatella mitään muuta tekstiä, vaikka minulle maksetaan palkkaa tekstien ajattelemisesta ja tekemisestä.

Olen ylpeä kässäristäni. En siksi, että se vie aikani, vaan siksi, että minä olen saanut sitä eteenpäin. Viisi vuotta olen arponut. Nyt en enää arvo vaan teen.

Olen ylpeä romaanikässärini useammasta katkelmasta juuri siksi, että olen saanut ne tehtyä. Mutta erityisen ylpeä olen niistä pätkistä tai kohtauksissa, jotka kulkevat eteenpäin kuin itsestään. Olen kirjoittanut eilen, sunnuntaina, kun lapset askartelivat ja jatkanut vielä yöllä, kun lapset nukkuivat. Kävin niin ylikierroksilla, etten saanut millään unta ja heräsin kello puoli viisi miettimään, mihin olen tallettanut erään tärkeän kohtauksen.

Siksi tuntuu, että kaikki on päässäni puurona. Nakuttelen jo puolisalaa tätä. Mutta yritän. Otan ja mietin kohtausta, jossa päähenkilölle valkenee, että hänen koko elämänsä muuttuu dramaattisella tavalla. (Olipa omaperäistä…)

Viisi kohtaa:
1. Teksti naurattaa, vaikka käsiteltävä aihe on hyvin vaikea.
2. Teksti kulkee juuri sillä ironisella tasolla, jota olen koettanut tavotella ja jonka ”ylläpitäminen” on vaikeaa etenkin silloin, kun oma mieliala keikkuu, missä keikkuu.
3. Tapahtuman miljöö, itse asiassa tavaratalon invavessa, on erilainen ja kuin piste i:n päälle. Kärjistää koko kohtauksen. Vessoista tulee sittemmin tärkeä osa tarinan kulkua.
4. Päähenkilö käyttäytyy sopivan sekopäisesti. Tekstissä liikutaan preesenssissä, niin kuin koko kässärissä, mutta myös käydään menneessä. Aikatasojen pyöritys on onnistunut.
5. Vertaukset ovat tuoreita ja soljuvia. Ihan niin kuin niitä ei olisi mietitty eikä todennäköisesti olekaan, koska teksti tuli aikoinaan kuin itsestään (mikä klisee, mutta pitää onneksi joskus paikkaansa).
PLUSSA: Tämä minun on pakko lisätä: Minun teksteistäni sanotaan usein, että ne ovat raskaslukuisia. Käytän paljon toistoa ja ilmeisen ”rasittavalla” tavalla. Mutta en tässä nimenomaisessa pätkässä. En toistele. En. En tosiaan toistele. Voi, kun oppisi sanomaan asiansa kerralla. (Kuulisittepa minun puhuvan…)

Mitä sanot, Satakieli? Olisiko tässä pohdintaa? Ihan pelottaa jatkaa nyt niihin kohtauksiin, jotka eivät ole niin helppoja.

Haluaako joku taivalkoskisista kokeilla samaa? Suosittelen! Etenkin silloin, kun homma ei suju, kannattaa miettiä tekstiä, jossa se on sujunut. Vaikka sitten näin yleisesti.

Advertisement