Tässä taannoin otin asiakseni puolustella Hippiehurreyn postauksessa preesensiä. Höö, miten niin preesensiä on raskasta lukea, jos siinä ei ole koko ajan huippuja. Kehaisin jopa kirjoittaneeni pokkareita ja romskukässärin nimenomaan preesensiin.
Mutta sitten, kuten näkyy, aloin ihmetellä, miksi uusimmasta novellistani ei tule mitään. Miksi se jumii ja tökkii ja ahdistaa ja vie pian hengenkin mukanaan?
Preesens, minulle välähti ja samalla välähti myös muistikuva Hippiehurreyn preesenspohdinnoista. Olisiko sittenkin niin, että preesens ei ehkä olekaan hyvä aikamuoto – ainakaan kaikille teksteille?
Kiitos, sain teiltä useamman kommentin preesensistä. Olen tässä miettinyt nyt pääni puhki, voiko preesens tosiaan jumauttaa tekstin paikoilleen ja saada sen jopa laahaamaan.
Sen verran tein empiiristä tutkimusta, että vaihdoin novellini ensimmäisen luvuntapaisin (kokonaisuuden) menneeseen aikamuotoon. Mutta eihän se tietenkään riitä. Koska homma oli kirjoitettu preesensiin, monta muutakin asiaa pitäisi tehdä kuin lisätä i:tä sinne ja tänne. Koko katsontatapa on preesensiä niin toisenlainen, jotenkin intensiivisempi, kirjaimellisesti hetkessä oleva.
Yritin sitten muuttaa novellia (tai siis alkuosaa siitä) syvemmin. Muutenkin kuin aikamuotoa vaihtamalla. Mutta silloin meni hermot. Ja tuntui, että meni myös koko teksti. Se hetkessä olo. Intensiteetti. Jokin kosketus, läsnäolo, jota koetan saada kiinni.
Yöllä minä oivalsin jotain (jota en tosin ole vielä kokeillut käytännössä, mutta katsotaan). Mitä jos pitäisinkin preesensin mutta siirtäisin osioita niin, että mukana olevat takaumat tulisivatkin hiukan toisella tavalla ”juoksuttamaan” tekstiä? Niin ja mitä, jos ns. käännekohta ei tapahtuisikaan preesensissä eri päivänä vaan, kun novelli alkaa koululuokasta, kaikki tapahtuisi samaan syssyyn. Siinä olisi perustelu rakastamalleni preesensille ja sillä tavalla hakemani (preesens)jännite pääsisi oikeuksiinsa. Tiukka läsnäolo.
Ei ilmeisesti tarvitse siivota tänäkään viikonloppuna. Johan tässä on hommia muutenkin.
Vaivanpalkka 
Mun tyylinin on tähän asti ollut preesens, nyt olen alkanut miettiä kässärin muokkaamista imperfektiin, mutta jotenkin voimat ei riitä (tietty jos joku kustantaja niin haluais niin sitte…), kun muutenkin olen jo ihan uuden tekstin kimpussa hyvinkin tiiviisti. Ja kas, kas, uusikin kässäri etenee preesensissä, tosin ainakin pikkutytöstä kertoviin kohtiin se sopii…
Preesens tuo tekstin ”iholle”, siksi tykkään siitä.
Uteliaisuuteni muuten kasvaa ja kasvaa – kylläpä tekisi mieli kovasti lukea jotakin kirjoittamaasi tekstiä (blogin lisäksi siis)! 🙂
Kuulostaa hyviltä, nuo sinun muokkaussuunnitelmasi, eli siitä vaan sitten. Kontaktini sanoisi tosiaankin, että ne pitää lunastaa ne preesensin asettamat odotukset, ja ainakin minusta nuo sinun suunnitelmasi kuulostavat siltä, että sinne suuntaan olet menossa :). Tsemppiä työstöön!
Kiitos tsemppauksesta ja kaikesta muusta!
kahil77, pitäisi olla näin blogienkin kautta jokin tekstienkommentoimispiiri 🙂 Iholla preesens tosiaan pysyttää. Minullakin on suht pieni tyttö, joten… Iholla saisi tavallaan pysyäkin.
Rooibos, tulin taas vaihteeksi ihan toisiin ajatuksiin tekstin kanssa. On jo niin monta muutossuunnitelmaa, etten itsekään pysy kärryillä…