Kaksi kuukautta kirjoittamatta (muutoin kuin töissä). Onko se vaikuttanut minuun jotenkin?
Yllättävää kyllä, kuvittelin olevani rauhallisempi ja vähemmän väsynyt. Mutta itse asiassa olen vain ja ainoastaan tylsistynyt. Minulta puuttuu seikkailu. Minulta puuttuu jotain, jota odottaa, jotain, jonka puolesta sormet syyhyävät ja jotain, joka saa minut kikattamaan tai ainakin myhäilemään itsekseni hiljaa ja tyytyväisenä.
Ihminen unohtaa huonot asiat. Tai ainakin ne muuttavat muotoaan, kun vaihtuvat arjesta muistoiksi. En minä muista sitä todellista ja konkreettista tuskaa, joka sai huutamaan, kun lapset syntyivät. Nyt minä olen jo unohtanut kaikki ne säryt, vaivat, ahdistukset ja onnettomat hetket, joita olen viettänyt kirjoituspöydän ääressä. Haluan vain takaisin, takaisin omaan yksityiseen seikkailuuni.
Pakko tehdä jotain, ennen kuin puren kynnet verinahkaan asti. Pakko alkaa kirjoittaa. Pakko päästä päättämään henkilöiden elämästä. Pakko päästä keksimään juonta isoille ja pienille asioille. Pakko kutoa verkot ja heittää ne paperille. Pakko. Ihan pakko.
Hymy kareilee jo huulilla. Kun vain vielä karistan tämän saamattomuuden harteiltani. Hyvä tulee, kun korvaan sen kirjoittamisen tunnekuohuilla.
Vaivanpalkka 
Toivon niin kovasti, että löydät pian uuden koukuttavan tarinan, jota voit sitten alkaa työstää mielessä ja paperilla. 🙂 Alku on aina vaikea, mutta sitten kun pääset työhön kunnolla kiinni, et osaa enää muuta tehdäkään. No, tämähän jo kokemuksesta tiedätkin. Onnea uusiin seikkailuihin! Eikö sinulla muuten ollut jo joku pieni tarinan poikanen hautumassa vai muistanko ihan väärin?
Hei Satakieli! Olihan minulla tarinanpoikanen, mutta ongelma on sama kuin viimeksi: en oikein tiedä, millä tyylillä lähteä eteenpäin. Viimeksi valikoitui chick lit. Nyt tekisi mieli ”testata” jotain muuta. Siksi kai aloittaminen on vaikeaa. Tavallaan tässä pohtii ns. genrepersoonaansa(kin). Toisaalta, miksi taistella vastaan, kun on kerran viihdenainen 🙂
No, olen päättänyt kirjoittaa tässä välissä novellin. Se saa olla viihteellinen ja takuulla imaisee mukaansa 🙂
Heh, mietin pitkään kysyisinkö sinulta genrestä, mutta päätin sitten jättää kysymättä… Telepatia siis näköjään toimii näin verkonkin välityksellä! 😀
Jos viihdekirjallisuus tuntuu sinulle läheisimmältä, jatka ihmeessä sen parissa! Tekstiä syntyisi ainakin entiseen malliin. Minä olen joskus tehnyt joitain tyylikokeiluja, mutta palannut aina samaan vanhaan, tuttuun ja turvalliseen tyyliin. Olen seikkailudraama-nainen ja ylpeä siitä!
Vaivanpalkka – sairaus se on kai tämäkin, että pitää aina olla kirjoittamassa, jotta tuntee tekevänsä jotain :). Tsemppiä sinne, vertaillaan tuloksia (ts. lähteekö juttu luistamaan) pian :).
Kiitos teille, virtuaaliset kanssasisaret!