Perjantai, minun oma aamupäiväni, jippii.
Tämä alkaa nyt viimeistellä. Tai tehdä 2. versiota. Vuorossa on ensimmäisen lohkon viimeiset sivut. Olen merkinnyt printtiin lukiessa mieleentulevat parannukset sekä kohdat, jotka pitää katsoa nyt vielä uusin silmin. Nakuttelen kaiken mahdollisimman valmiiksi koneelle ja toivon, että seuraavallakin lukukerralla ratkaisut tuntuvat hyviltä. (Lukukertoja ei varmaan kärsi olla liian montakaan itsekriittisyyden vuoksi…)
Toivon, että saisin seuraavan kolmen tunnin aikana valmiiksi:
– ensimmäisen osion läpikäymisen
– muutaman ison, ensimmäisestä osiosta alkavan ja muualle vaikuttavan kohdan ratkaistua
– ehtisin printata seuraavia osioita valmiiksi, jotta voin istuttaa iltapäivällä lapset elokuvan ääreen ja lukea uusio osioita niin, että kun mies on iltapäivällä kotona, voin aloittaa uutta urakkaa koneen äärellä.
Vitsi, kun kuulostan tehokkaalta.
Katsotaan, miten muijan käy. Aika alkaa nyt. Piip.
Vaivanpalkka 
Hyvä suunnitelma! Toivottavasti onnistuit myös etenemään sen mukaan. Se mitä kirjoitit lukukerroista ja niiden määrästä pitää ehdottomasti paikkansa. Kriittisyys kasvaa ja kun se kasvaa tarpeeksi, sitä ei pidättäle enää mikään. Minä tiedän lukeneeni omaa tekstiäni jo aivan liikaa. Hyvä, jos osaat olla tekemättä samaa virhettä! 🙂 Minä nautin kolmannen version tekemisestä aivan suunnattomasti. Rohkenin lisätä sinne myös aivan uusia kohtauksia.
Hei Satakieli! Kiitoksen kysymästä: suunnitelma piti. Kerrankin voin sanoa, että itse asiassa suunnitelma ylittyi 🙂 Toisinaan siis näin päin. Tästä hienosta päivästä voi sitten koettaa muistuttaa itseään, kun päivä on vähän mustempi, kirjoittamisen kannalta.
Onhan tuossa sarkaa vielä. Teen nyt, minkä voin maaliskuun loppua ajatellen. Sitten otan koko hoidan uudelleen käsittelyyn vielä. Olen lukenut nyt kaksi isompaa osiota ja molemmissa on pari kunnolla ontuvaa kokonaisuutta, joille tuskin ehdin tai edes jaksan tehdä mitään. Alan olla vähän leipääntynyt. Sen saa aikaiseksi dead line (vaikka sitä puolustelinkin…).
Jatketaan!
[…] kuin koskaan uskalsin edes unelmoida. Ehkä juju onkin juuri siinä: asetin itselleni kohtuulliset tavoitteet ja ylitin ne huimasti. Jos olisin pyrkinyt siihen, mihin nyt pääsin, en olisi ollenkaan näin […]