Olen vetänyt tänään pohjat. Ihan töissä, en henk.kohtaisissa kirjoittamisissani. Asiakkaan sanoma oli selvä ja suomella kirjoitettu. En halua toistaa sitä. Mutta rakentavasta kritiikista sähköpostissa ei ollut tietoakaan. Mutta ei hän maksamaan meille sen antamisesta vaan mieleisestään työstä.
Ongelma oli vain se, ettei työssä ollut mitään vikaa. No, ehkä teksti oli asiakkaan mielestä hiukan lattea, kun siitä puuttuivat sellaiset sanat kuin upea, mahtava jne. Olin naivisti ajatellut, että hoidetaan homma kotiin erilailla. Että asia vaikka kiinnostaisi jotakuta uudella tavalla, kun tarkoitus ei olisi aina niin – päälleliimattu. Annettaisiin asiakkaan asiakkaalle mahdollisuus itse huomata, että kyseessä on upea ja mahtava juttu.
Miksi kaikki pitää aina kirjoittaa niin osoittelevasti? Valmiiksi? Vielä kaiken päälle mahtipontisesti? Miksi teksti, jonka asiasisältö hukkuu adjektiiviräkään, on toivottua tekstiä esitteeseen? Onko se vain opittu juttu vai myydäänkö sillä ihan oikeasti? Jos asiakas odottaa sitä, odottaako myös hänen asiakkaansa, esitteen kohde? Jos koetan kirjoittaa asian toisella tavalla, meneekö homma puihin?
Olen kirjoittanut monta kertaa ”erilaisen” tekstin. Ottanut tietoisen riskin. Joka ainoa kerta olen ollut sisuksissani varma siitä, että teen oikein. En ehkä asiakkaani mielestä, mutta varsinaisen kohteen mielestä kyllä. Jos asiakas on uskonut kantani, homma on yleensä toiminut. Jos asiakas on halunnut ”pikku muutoksia”, hommasta on kadonnut – se jokin.
Henkilökohtaisissa teksteissäni, niissä, joita nimitän mm. kässäreiksi, saan tehdä ihan mitä haluan. Mutta, mutta. Mainosmaailma on iskenyt sormensa sinnekin. Saatan tuumia jotakuta ilmaisuani ja ajatella, ettei se ole tarpeeksi osoitteleva ”asiakkaalle”. Että pitää kirjoittaa ilman uudenlaista kielikuvaa esimerkiksi. Upeaa, mahtavaa, hienoa! Tulee selväksi tollollekin. Minun oivallukseni ei välttämättä ole hänen oivalluksensa vaan kompastuskivi, jonka jälkeen hän ei välitä jatkaa tekstin kanssa. Mutta entä minä? Montako kertaa voin heittää omani pois ennen kuin teksti ei ole enää sitä, mitä sen piti olla? Minun näköiseni. Minun kuuloiseni.
Kässäri voi olla minun näköistä. Sen pitääkin olla. Minun pitää tuntea, että olen kirjoittanut sen.
Mainosteksti ei voi olla samalla lailla minun. Sitä en yritä edes väittää enkä koskaan tee. No, ehkä joskus, kun tilanne on todella odottinen ja mahdollisuus revitellä tekstuaalisesti, herkullinen.
Olenko turhautunut? Myönnetään. Sanojen käyttö ammatikseen on toisinaan puuduttavaa ja turhauttavaa. Jopa vastenmielistä, kun vastapuolella istuu ihminen, jolle sanat ovat pakkopullaa ja jonka mielestä niitä kuuluu käyttää, kun esitteessä on tilaa. Inhoan, kun minulle sanotaan: ”Jokainenhan suomea osaa kirjoittaa.” Eikä minulla ole ammattini kanssa mitenkään alijäähtynyt itsetunto.
Kurinalaisuutta, sitä minä tarvitsen. Ja samalla minulle maksetaan siitä, että pyrin mahdollisimman luovaan ratkaisuun.
Mikä yhdistelmä.
Mutta samasta taitaa olla kysymys siinä henk.kohtaisessa kirjoittamisessakin… Siinä vain minä olen samalla itseni asiakas. Vai miten tämä nyt meni näin monimutkaiseksi?
Hei, tulin vastavierailulle 🙂 Älä ole itsesi asiakas, vaan kuten (olikohan se) Goldberg opettaa, kirjoita kaltaisellesi ihmiselle (tai mistä minäkään tiedän…) 🙂
Hei kahil77! Kiitos vain vastavierailusta ja tervetuloa toistamiseen! En kirjoita sisäiselle asiakkaalleni. Olin eilen vain niin, no, pahalla päällä. Tuo kaltaisillesi ihmisille on aika hyvä. Toivottavasti niitä on oikein monta, myös kustannustoimittajissa 🙂
Palasin takaisin ja luin melkein koko blogisi, enkä muuten voi olla mainitsematta, että olen nykyisiä Taivalkosken kävijöitä, kiva sattuma, jos ymmärsin oikein, että olet sinäkin sieltä vauhtia hakenut kirjoittamiseesi? 🙂
Hei Kahil77. Jeps, olen käynyt Taivalkoskella jo monet vuodet. Meillä oli kolmivuotinen kurssi. Mutta oli niin mukavaa, että olemme tavanneet jo useamman vuoden puolen vuoden välein yhdessä Taivalkoskella muutoin ja käyneet aina tekstejämme läpi. Se on antoisaa, kun tunnemme toisemme, tapamme ja tekstimme. Tosin kurssimme on aina yleisessä haussa, että tervetuloa mukaan vain. Seuraava on huhtikuun 20. päivän tietämillä. Joskus mukana on aina joku muu kuin meitä ”vanhoja” ja hyvin mahtuu joukkoon. Olennainen osa kurssia on yhteiset iltaturinat, jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin virallinen osuus.
Meillä on myös yhteinen blogi: taivalkoskiset. Tosin on ollut vähän huonolla pidolla nyt. Minä olen keskittynyt tähän sen vähän, mitä ehdin.
Voi taivas, kun näkiskin joskus sellaisen mainoksen joka ei ole upea ja mahtava. Mikä niitä tilaajia riivaa??
Sitä kolmivuotista kurssia ei taidakaan enää olla. Kyllä varmaan tulee jatkossakin pistäydyttyä, kun tämä yksivuotinen päättyy, on se vaan niin mukava olla tekemisissä ihmisten kanssa, joille kirjoittaminen on enemmän, kuin pelkkä harrastus muiden joukossa 🙂
Huh. Että jokainen sitä osaa vai suomea kirjoittaa?? En totta vieköön itsekään ole täydellinen kielioppinero, mutta kaaliin ottaa, kun töissä sanotaan ”mitä sä nyt tosta keuhkoot, kai sen nyt jokainen tajuu mitä tarkotetaan”. No ei helvetissä voi tajuta jos rektiot ja relatiivipronominit on persiillään!! Kirjoitettu asiateksti ja puhutu/kirjoitettu teksti ovat mielestäni aivan eri asioita!
Sanaleikit ovat hienoja mainoksissa, ja erityisesti pidän siitä, että joidenkin mainosten ”juttu” on uskallettu jättää ihan katselijan varaan. Itse henkilökohtaisesti en pidä siitä, että mainonnassa alleviivataan joku juttu, joka sitten vielä tekstissä, vuorosanoissa ja pahimmassa tapauksessa myös musiikissa toistetaan. Monesti olisi riittänyt vain yksi näistä keinoista.
Olenkin päättänyt, että en osta tuotetta jota tuhatviisisataa kertaa alleviivataan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Siinä on silloin jotain vikaa.
Luulen, että sinä olet Vaivanpalkka oikeilla jäljillä. Luota itseesi. Tilaaja ei aina tiedä mitä tarvitsee.
Minäkin vastustan ylisanojen liikakäyttöä niin mainosmaailmassa kuin muussakin kirjoittamisessa. Molempiin pätee se, että ylistävät ilmaisut syövät helposti itseään ja muuttavat koko tekstin jotenkin epäuskottavaksi. Jos joku tuote/palvelu on niin hieno, mahtava ja upea, että sitä pitää jatkuvasti toitottaa, alkaa väkisinkin miettiä mitä sillä kaikella sanahelinällä yritetään peittää? Säästeliämpää ilmaisua käyttämällä viesti voisi mennä paremmiin perille ja tuntua uskottavammalta. Mistahän se johtuu? Voisiko syy olla jotenkin kulttuurinen tai kieleen liittyvä? Ylitsevuotava kehuskeluhan ei ole koskaan kuulunut suomalaiseen kielenkäyttöön eikä ylistyssanojakaan löydy kielestämme ihan yhtä runsaasti kuin esim. englannista. Ovatkohan asiakkaasi ottaneet mallia Yhdysvalloista, jossa kaiken pitää aina olla mahtavaa, hienoa ja upeaa! Koita kestää töissä, Vaivanpalkka. Toivottavasti asiakkaasi ymmärtäisivät, että heidän asiakkaansa voivat olla kriittisempiä ja skeptisempiä kuin he uskovatkaan.
Kiitos, Tirlittan ja Satakieli! Mikä mielenkiintoinen keskustelu voikin kehkeytyä raivonpuuskasta. Rektiot, relatiivilauseet, uskottavuus, kulttuurisuus! Jippii.
Olet, Tirlittan, täysin oikeassa siinä, millainen on hyvä mainos: se luottaa yhdeen hyvään vitsiin (lue: juju) eikä mässää sitä kuoliaaksi. Joku suomalainen mainosguru on sanonut: ”Kuka tahansa osaa sanoa, että osaa kertoa hyvän vitsin. Mutta kerropa se vitsi hyvin.” Tämä viisaus pätee mihin tahansa kirjoittamiseen, ihan lausetasolle asti!
Satakieli, mainonta on kiehtova maailma. Etenkin, kun on tekemisissä itse prosessin kanssa. Kuluttaja näkee vain lopputuloksen, mutta ei takuulla tule ajatelleeksi sitä, mitä on tehty, jotta lopputulokseen – hyvään tai huonoon – on päästy. Mainonnan tekemisen haaste (ainakin näillä leveyspiireillä) on se, että rahaa ei ole mahdottomasti. Pitää sanoa paljon ja kustannustehokkaasti ja järkevissä (myös taloudellisesti) medioissa. Suurin haaste on kuitenkin se, että mainonnan kohde ei ole välttämättä ollenkaan asiakas itse. Mutta hän ei osaa nähdä asiaa niin, koska on tietysti asiansa tai bisneksensä asiantuntija. Se ei tee hänestä kuitenkaan markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijaa.
Epäilen vahvasti, että jos joskus saan kässärini julki, en näe metsää puilta, kun se mainontaa tai vastaavaa mietitään. Olen liian lähellä, liian ”henkilökohtainen”. Mutta ongelma ei ole vielä lähellä. Ensin pitää viimeistellä ja sitten saada kustannussopimus. Pikkujuttuja, vai mitä, kirjoittajatoverit!
Nyt mainosnainen vaikenee ja siirtyy henk.kohtaiseen kirjoittamiseen.
Oijoi. Jos kaikki osaisivat kirjoittaa suomea, niin maailma olisi paljon parempi paikka ;).
Minä tulin ensivisiitille ja aion käydä toistekin. Kommentoin nimenomaan tähän postaukseen, sillä jaan tuntemuksesi ja kokemuksesi. Kirjoitin harmituksestani tosin vain kiertäen ja kaartaen, mutta ongelma oli tismalleen sama: ”Asiakkaan” mielestä täydellinen pohjanoteeraus.
Hei Villiviini. Kiva nimi, by the way!
Olen minäkin saanut törmätä useamman kerran siihen, että joku sanoo minun kirjoittavan liian rönsyillen tai kierrellen ja kaarrellen. Valitettavasti tällä alalla joutuu kirjoittamaan kohteen lisäksi myös asiakkaalle. Ne kun saattavat olla yhtä kaukana toisistaan kuin yö ja päivä.