Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for lokakuu 2009

Apeaa tekoa

Onko kenelläkään tarjota rohtoa, jolla voi eliminoida henkilökohtaisten murheiden vaikuttamisen kirjoittamiseen?

Poissulkeminen tai pakottaminen ei nyt auta, kiitos vain etukäteen. Niitä on jo kokeiltu niin kauan. Itse tarinakaan ei auta: olen kyllästynyt siihen niin kuin aika tarkalleen kaikkeen muuhunkin. Nyt vielä sanat jumivat. Se tuntuu lopun alulta.

Automaattisesti hilpeä. Sitä minä tahtoisin olla. Hilpeä ja kirjoittamaan kykenevä.

Sama se romaanintekeleelle. Mutta kun pitäisi ansaita leipäkin. Eivätkä sanat tule. Ne ovat niin syvällä. Kaikukaan ei vastaa.

Advertisement

Read Full Post »

Pönttö puhuu

Olen puhunut. Ja katsonut pyöriviä, pälyileviä, epätoivoisia ja epäröiviä silmiä. Mutta hei, oli siellä pari kiinnostunuttakin silmäparia. Sellaisia joka opettajan ja luennoitsijan pelastajia, jotka eivät koettaneet näyttää yhtään muulta kuin itseltään.

Puhuminen sucks edelleen. Olen kirjoittaja. Ei siitä pääse mihinkään. Näin sanat saa sentään järjestettyä.

Mutta onhan julkisesta puhumisesta (nöyrtymisessä) se etu, että osaa taas piirun verran enemmän arvostaa sitä, mitä tekee.

Kirjoittamisiin.

Read Full Post »

Puhuminen sucks!

Olen ollut jälleen kerran aktiivinen ajattelematta asiaa tarpeeksi pitkälle. Nyt ollaan sitten niin pitkällä, että olisi pitänyt ajatella jo monta askelta lisää.

Ensimmäinen ajattelemisen paikka oli, kun suostuin puhumaan opiskelijoille alastani. H-hetki on huomenna, aamupäivällä. (Kiitos, pitäkää peukkuja!)

Toisen ajattelemisen paikka olisi nyt, kun pitäisi jäsentää, mitä puhuu opiskelijoille huomenna. H-hetki on, mitä, 12 tunnin kuluttua!  (Nyt tarttis todellakin niitä peukkuja, anteeksi vain.)

Molemmista ajattelemattomuuksista saan syyttää vain ja ainostaan itseäni. Joka kerta päätän, etten enää puhu kuin korkeintaan viidelle (vieraalle) hengelle kerrallaan. Joka kerta menen kuitenkin samaan lankaan: suostun puhumaan.

Minä en ole puheihminen yli viiden hengen porukoissa. Enkä allekaan.

Minä olen kirjoittajaihminen. Minä haluan itselleni mahdollisuuden palata alkuun, lisätä kaksi riviä tuonne ja muokata pari sanaa tuolta noin. Miten sen tekee puhuessa! Ei mitenkään!

Anteeksi nyt vain, mutta minulta jäi sanomatta tuossa viitisen minuuttia sitten, kun puhuin työni haastavuuksista, että yksi tosi iso haaste on mainosbudjetti. Niin ja siitä sitten tuleekin sopivasti aasinsiltaa, ettei meillä niin isot palkat ole kuin kaupunkilegenda kertoo. Nyt mennään sitten siihen, missä oltiin. Siis. Oltiin.

Miksi kukaan ei pyydä minua kirjoittamaan opiskelijoille alastani ja työstäni? Voi että, sen olisin tehnyt jo kuukausi sitten, riemumielin, korjaillut ja paikkaillut. Ei olisi hiostanut yhtään.

Mutta nyt. Paniikki kasvaa. Tuskin nukun yhtään. Pitäkää oikeasti niitä peukkuja!

Read Full Post »

« Newer Posts