Tällä oli uskomaton flow tuossa heinäkuun lopussa. Sillä ei pitänyt olla mitään tekemistä kirjoittamisen kanssa. Mutta – valitettavasti – asia on monimutkaisempi.
Flow osui siivoukseen. Tai ehkä on kattavampaa sanoa, että sisustamiseen. Sain vihdoinkin järjestettyä lasten huoneet inhimilliseen kuntoon eli hankittua sinne pari laatikostoa kaikille tavaroille. (= Poissa silmistä, poissa mielestä.)
Uuden järjestyksen innoittamana pyyhkäisin matalaksi myön makuuhuoneesta ison kasan ”roskaa”. A4:sta paukahti Ö-mappiin niin, että hyvää teki. Olin kuningas ja kuningatar yhtä aikaa: vihdoinkin, kaiken maailman ihmisistä, minä olin saanut tavarat paikoilleen ja paprut nurkista pois.
Mutta sitten, lokakuussa, iski oikea, kirjallinen flow. Innoissani ryntäsin makuuhuoneen sängyn alle tsekkaamaan varastoani. Olin työntänyt sinne kaiken siellä ja täällä käsin kirjoittamani. Yksittäisiä lauseita, pitempiä tarinanpätkiä.
Te olette fiksumpia kuin minä ja arvaatte varmasti, mitä yritän sanoa. Kun siisti yhden, heitti roskiin toisen. Mitään ei ollut jäljellä. Siivousflow’ni oli tuhonnut kirjallisen flow’ni tuloksia. Silloin, kiivaassa siivous-design-sisustus-järjestysvimmassani en kerta kaikkiaan käsittänyt muuta kuin että sängyn alta pitää saada pölyt ja paperit pois.
Miksi en laittanut kaikkea A4-saatetta vain pahvilaatikkoon? Nyt minulla olisi pahvilaatikollinen A4-aarteita.
Olen lyhytnäköinen.
Mutta olen koettanut kääntää katastrofin voitoksi ja menetetyn aarteen entistä kultaisemmaksi lopputuotteeksi. Olen kirjoittanut tietysti kaiken uusiksi. En ole koettanut edes muistella mitään, mitä mahdollisesti olisi pitänyt olla tallessa. Välillä olen leikitellyt ajatuksella, kuinka paljon tuo kohtalokas siivousjärjstely on muuttanut käsikirjoitustani.
Pakko myöntää: on tainnut panna järjestykseen senkin homman.
Uskon, että tuhotyöstäsi huolimatta olet onnistunut tekemään tekstistä paljon parempaa eivätkä ne paperitkaan ole sinulta täysin kadonneet. Luulen, että ne ovat yhä tallessa jossakin alitajunnassasi ja olet mahdollisesti jo hyödyntänytkin niitä (tiedostamattasi) nyt kun olet ”joutunut” kirjoittamaan kaiken uudelleen. Alitajunta ja ihmisaivot ovat merkillisiä kapistuksia. Mitä luulet, käytämmekö niitä joskus paremmin kuin itse oivallamme? Olen hämmästynyt monta kertaa, kun olen onnistunut avaaman jonkun juonen solmukohdan ja löytänyt aiemmasta tekstistä ratkaisuun viittaavia kohtia. Ihan kuin olisin jo jollakin tasolla ymmärtänyt tarinastani enemmän kuin osasin aiempina hetkinä ajatellakaan. Minkä tyyppinen romaani sinulla muuten on tekeillä? Sata sivua ykkösrivivälillä kuulostaa jo paljolta. Mutta eikö se ykkösriviväli ole kamalan tiivis? Itse käytän 1,5 riviväliä.
Tuo on niin totta, Satakieli! Etenkin, kuinka itse hämmästyy, kun tavallaan näkee tekstin uusin silmin eli löytää aikaisemmin kirjoittamasta jotain, joka oleellisesti vetää tarinaa eteenpäin eikä ole mitenkään tietoisesti tehnyt tuota aikaisempaa siirtoa. Se on kirjoittamisessa yksi parhaista jutuista: hämmästyä itsekin, mitä päähenkilöille ja juonelle tapahtuu. Ainakaan minun romaanistani ei ole säilynyt parin vuoden aikana kuin kehys. 🙂
Minä kirjoitan tosiaan ykkösellä, koska kirjoitan sillä myös töikseni ja osaan arvioida, miten pitkää tai raskasta visuaalisesti tekstistä tulee. Kun teksti on siinä pisteessä, että tulostan sen, käytän isompaa väliä. Eihän kukaan pysty lukemaan ykköstä, HUH!
Tuohon minkä tyyppinen romaanini on, vastasin blogiisi lyhyesti. Mutta koetan tehdä asiasta postauksen tässä joku päivä. Jotenkin vain tuntuu, että jos avaa liikaa (sentään netissä, vaikka ei tätä nyt niin kauhian moni lue), on paljastanut tärkeän osan itsestään 🙂
Kiitos vastauksestasi! Sopivan epämääräisen kuvauksen perusteella kirjasi vaikuttaa mielenkiintoiselta, juuri sellaiselta, johon itse varmasti tarttuisin! 🙂
Olen samaa mieltä siitä, ettei aiheesta kannata paljastaa liikaa. Lavertelu vie helposti hohdon koko touhusta. Kaiken lisäksi itse kirjoitusprosessista kirjoittaminen on bloggaamisen kannalta paljon mielekkäämpää. Kaikilla kirjoittajilla on siitä oma kokemuksensa ja siksi tekstejä on helppo kommentoida. Romaanien aiheista riippumatta kirjoittamiskokemuksissa voi olla paljon yhtäläisyyksiä.
Onneksi olkoon vielä siivouksen johdosta. Viihtyisä, hyvin sisustettu koti on minullekin tärkeä asia. Siksi olen yrittänyt tehdä ”kirjoituskammiostani” mahdollisimman miellyttävän. Olen myös huomannut, että kirjoittaminenkin sujuu paremmin, kun paikat on järjestyksessä eikä pöly kiehu nurkissa. Kun ympäristössä mikään ei pistä silmään, voi helpommin keskittyä itse asiaan. Tuottoisia kirjoitushetkiä!