Hyvä Vaivanpalkka
Olisit miettinyt käyttäytymistäsi aamusta. Olisit harkinnut sanasi ja käyttäytynyt kuin aikuinen etkä niin kuin olisit toinen kiukkuava kahdeksanvuotias. Silloin sinulla ehkä olisi nyt edes jonkinlainen kirjoittamisfiilis etkä vain vatkaisi päässäsi, miten huono äiti olet. Yksinkertaisesti, olisit selittänyt lapsellesi ilman yletöntä huutoa, ettei hänen takkinsa ole lapsellinen vaan tarpeellinen, koska oli kohtalaisen viileä ja pyöräilymatkaa edessä siinä viileässä aamuvarhaisessa.
Nyt sinä, onneton Vaivanpalkka, mässäilet mielessäsi huudollasi (”Voi hyvä luoja, älä ala valittaa vaatteista. Miten niin lapsellinen? Ihan lapsellista sanoa, että takki on lapsellinen. Onko joku kiusannut? No, jos ei ole, niin mitä siinä. Ja vaikka olisikin, anna olla. Ole ylpeä siitä, mitä sinulla on. Uutta takkia ei osteta, ennen kuin entinen on pieni! Me ei olla mitään kroisoksia.”). Mässäilet etkä saa aikaiseksi mitään. Vatkaat ja vatkaat. Kuvittelet, kuinka lapsesi kyyhöttää koulun nurkan takana, itkee posket punaiseksi ja silmät sikkuraan, kun muut osoittavat lapsellista takkia pikku sormillaan.
Voi sinua, Vaivanpalkka. Tämä on varmasti paras syysi siihen, ettet saa mitään aikaiseksi. Sano se pomollesi: ”Sori nyt vaan, mutta teksti ei ole valmis maanantaina presentaatiossa, kun lapsella on lapsellinen takki ja vielä lapsellisempi hermoheikko äiti.”
Puristaa.
Vaivanpalkka 
Vastaa