Kuinka iso osa kirjoittamista on se, ettei kirjoita? Että on hiljaa sanoineen? Kuuleeko ne silti niin kuin kuulee puut, joissa huojuu tuuli, vai pitääkö silloinkin pysähtyä, tuulta ja sanoja varten samalla lailla juurien päälle, oksien suojaan?
Minä olen miettinyt sanoja, vaikka haluan väittää muuta, myös itselleni. Siksi olen hiljaa enkä juuri puhaltele sanoja ulos. Vuosi sitten taktiikkani oli toinen: kävin läpi niin kirjoittamisen prosessia kuin sitä, mitä kirjoitin. Se tuntui silloin oikealta, siltä, mikä kuljetti eteenpäin. Nyt sellainen, yhdessä tuulessa seisominen, toisiin nojaaminen, tuntuu mahdottomalta. On kuin minulla olisi salaisuus, jonka haluan kätkeä niin syvälle, etten näe siihen itsekään.
Ehkä se on pelkoa.
Tai pettymystä.
Tai itsesuojelua. Minä olen niitä, joilla asioiden pitäisi rullata pehmeästi, vaivattomasti ja nopeasti eteenpäin. Huono piirre, kun täytyy saavuttaa jotain, joka ei ole ihan helppoa. Kiivetä puun latvaan ja huojuttaa sitä omin voimin.
Sitten se vain on. Niin kuin puu pihalla, toiset metsässä. Kiinni maassa juurillaan, tuulessa ja tyynellä. Ovat vain. Ja pysyvät paikoillaan. Pysyvät paikoillaan. Minä liiaksikin.
Oli miten oli, on kiva kuulla sinusta ja että olet vielä siellä ja ajattelet kirjoittamista
. Toivottavasti joulu oli rentouttava ja vuodenvaihteesta tulee hyvä 
.
Heissan Rooibos, kiva kuulla sinustakin!
Olen tosiaan jättänyt aika pitkälti blokkailun. Kirjoittelen kyllä silloin tällöin taivalkoskisiin, joka on meidän kirjoittajaporukan blogi. Mutta muutoin on jäänyt blogien kirjoittaminen ja lukeminen. Suuresti harmittaa se, että sinun kanssasi oli hauska vaihtaa ajatuksia. Jossain vaiheessa ajattelin, että jos laittaisin s-postia, mutta sekin sitten jäi. Joudun töissä tekemään paljon FB:ssä ja netissä hommia. Se on yksi syy. Toinen, painavampi, on tuo, mitä illalla kirjoitinkin.
Koetan aktivoitua tässä taas. Onko kirjoittamiseen liittyen tullut hyviä uutisia tai kannustuksia mistään, esim. kustantamoista?
Hei Vaivanpalkka! Kiva kuulla sinusta taas. Minua harmitti ihan vietävästi, kun sain lukea blogistasi Kariston kilpailun lopputuloksesta. Harmitti niin, etten saanut edes jätettyä kommenttia.. Äh, dekkareita julkaistaan tässä maassa tarpeeksi jo muutenkin. Minusta Karisto olisi saanut antaa tilaa muunkinlaiselle viihteelle ja palkita sinut!
Minäkin olen pysynyt vaiti omassa blogissani eikä luovalle kirjoittamiselle ole ollut juuri aikaa, mutta nyt yritän ryhdistäytyä. Kirjoitellaan taas! En ole missään vaiheessa unohtanut sinua, Vaivanpalkka enkä sinua Rooibos!
Minullakin asioiden pitää rullata vaivattomasti, muuten uskon, että olen liikkeellä väärään suuntaan. Silloin pysähdyn ja lopetan yrittämisen. Onneksi edessä on uusi vuosi, kokonainen vuosi uusien suunnitelmien, yritysten ja etenkin onnistumisten tulla!
Satakieli, kiva kuulla niin ikään sinusta. Sinua olen myös kaipaillut ja miettinyt, mitä kässärillesi kuuluu opiskelujen vauhdissa. Ehkä tässä taas joskus päästään blogikeskusteluihin kunnolla taas
Aika aikansa kutakin, vai miten se menikään.
Olin, muuten, Karistoon yhteydessä. Sain tietää, että olin 20 viimeisimmän joukossa. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että kässäreitä oli 474. Kariston kustannustoimittaja antoi jopa palautetta. Mutta en ollut samaa mieltä ihan joka kohdasta, joten en ole lähtenyt muuttamaan kässäriä mitenkään. Enkä aio toistaiseksi muuttaakaan. On helpompi kirjoittaa kokonaan uusi kässäri, sellainen, kun tunnutaan “vaativan”. Ainakin tiedän sitä tehdessäni, että tavallaan kyse on “tilaustyöstä” (jota siis ei tilata mutta joka ei ehkä ole ihan sellainen kuin minä naisviihteestä ajattelen).
Pettymykset, joihin viittaan, eivät yksistään (eivät todellakaan) johdu Karistosta. On vain ollut todella raskas syksy, myös sanoille. Etenkin töissä. Tietysti Kariston kaltaisessa kilpailussa sijoittuminen olisi tavallaan ratkaissut joitakin yhä auki pörrääviä asioita siitä, mitä tässä isona ihmisenä haluaa olla.
Hippiehurrey, toisinaan kärsin suunnattomasti siitä, etten tavallaan osaa hakata päätä tarpeeksi seinään eli tee asioita silloinkin intohimoisesti, kun kaikki ei nyt niin sujukaan. Onneksi tosiaan edessä on uusi vuosi ja uudet kujeet. Katsotaan, mihin se vie.
Käsittämätöntä! En voi mitenkään uskoa tuota mitä kirjoitit!
Mutta muista, että kysymys on vain yhden tai muutaman ihmisen mielipiteestä ja tässä tapauksessa Kariston kustannustoimittajien mielipiteestä. (Huonoin lukemani kirja on muuten Kariston kustantama kotimainen romaani ja otan sen aina esille, kun alan epäillä omia kykyjäni. 
En mainitse kirjan nimeä, ettei kenellekään tule paha mieli, mutta sanompahan vain, että siinä kirjassa olisi ollut paljon parantamisen varaa. Kirjailijakaan ei voi kaikista kömmähdyksistä syyttää, jos kustannustoimittaja tekee toimitustyönsä todella kehnosti. Tuon nimenomaisen kirjan takia, en aio lähettää kirjaani Karistolle, vaikka kysymys onkin yksittäistapauksesta.)
Haluan uskoa, että löydät vielä kustantamon kirjallesi. Eikö se olekin vielä “matkalla” jossakin? Jos niin on, tulet saamaan vielä muita vastauksia – parempia vastauksia. Jäin miettimään myös “tilaustöitä” joista kirjoitit. Voisitko todella kuvitella kirjoittavasi sitä mitä kustantamot vaativat? Siis kirjoittaa sellaista mitä muut haluavat? Entä se mitä itse haluat? Voi voisitko löytää jonkinlaisen kompromissiratkaisun? Minä olen niin itsekäs kirjoittaja, että kirjoitan juuri sitä mitä itse haluan ja mitä itse pidän tärkeänä. Kaikki lähtee sisäisestä pakosta lausua jokin tärkeä ajatus mielenkiintoisen tarinan muodossa. Jos se ei kelpaa muille, niin ei sitten väkisin. Tällä hetkellä nämä kysymykset tuntuvat jotenkin kamalan pelottavilta. Yritän olla ajattelematta pahvilaatikoita, joissa minun piti lähettää käsikirjoitukseni jo syksyllä… Ha haa! Taidan olla saamattomin kaikista kirjoittajista!
Sinä ja Rooibos olette sentään yrittäneet, mutta minä vain haudon “klassikoitani”.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin! Toivottavasti sanat alkavat pian järjestyä oikeille paikoilleen. Kirjoittaminen on ihanaa, kun vauhtiin pääsee. Minä yritän vielä löytää oikeaa vaihdetta.
Heissan taas Satakieli.
Mainio kirjoittamismotivaation ylläpito tuo kertomasi huonoin romaani ja sen esille kaivaminen. Olen harrastanut itsekin. Itse asiassa yhdellä kurssilla piti tehdä esitelmä huonoista kirjasta ja tietysti perustella. En mainitse, mikä mun “klassikko” on mutta suomalainen sekin on.
Kyllä minäkin oikeasti kirjoitan niin kuin sinä: itsekkäästi. Eihän sitä muuten kokisi olevansa rehellinen. Juuri siksi en ole valmis muokkaamaan kässäriäni ihan miten vain
Tuo “tilaustyö”, josta puhui, olisi hiukan samanlainen juttu kuin laboratoriokoe. Älä unohda, että kirjoitan ammatikseni tekstejä, joissa on väistämättä pakko tavallaan noudattaa tilaustyön kaavaa. Miksi ei siis romskua? Kyllä rivien väliin voi ujuttaa aika paljon itsestään, vaikka muutoin pitäisikin raamit tietynlaisina eikä esim. laventaisi päähenkilöään yli “sallitun”. Rivien väliin on itse asiassa aika herkullista ujuttaa kaiken laista. Ne osaavat lukea sen, jotka osaavat. Eikä kaikkien tartte osatakaan. Jokaisella jotain niin kuin hyvissä lastenohjelmissa
Mutta en tiedä, olisiko minusta kuitenkaan kokeeseen. Minulla on yksi valmis, siis jo muualla lyhyenä julkaista tarina, jonka voisin helposti laventaa koemielessä isommaksi tekstiksi. En siis lähtisi tekemään kaikkea alusta, mikä helpottaisi asiaa.
VAi et ole sittenkään vielä laittanut kässäriä eteenpäin. Laita ihmeessä. Jos kaikki menee hyvin, saat palautetta, josta on aina apua. Niin kuin minulle on ollut Kariston palautteesta. Olinpa siitä mitä mieltä tahansa, se oli kuitenkin kannustavaa, asiallista ja perusteltua. Minä olin vain perusteista eri mieltä
Muuten. Kirjoitit pahvilaatikoista tai kansioista. Luin jostakin, että kustantamot haluavat mieluiten tekstit kirjekuorissa. On ilmeisesti helpompi käsitellä. Joten kipin kapin kirjakauppaan ja teksti maailmalle. Näet sen erilailla, kun annat sen reissata ja palata kotiin, tavalla tai toisella, toivottavasti sillä toivotulla tavalla.
Olen minä onneksi kirjoittanut. Tänään lähti novelli eteenpäin ja toinen on melkein valmis. Vielä yhden teen viihdekilpailuun, joka loppuu tammikuussa. Mukavia kirjoitustöitä, jotka pitävät sormet vetreinä
Ihania kirjoitushetkiä sinulle!
Olikin sellainen kutina, että täällä on tapahtunut päivitystä, joten tulin kurkkaamaan. Luin kirjoituksesi (joka muuten kuvasi aika koskettavan osuvasti sitä toivottomuutta, joka kirjoittajalla on aina välillä). Sitten luin kommenttiketjun ja menin pois. Ja kihisin, kiukusta. Ja tulin takaisin kommentoimaan, tässä tulee: Voi he*etin pe*kele!!! Siis että kahdenkymmenen joukossa, muttei parhaimman, joka siis oli joku dekkari, siis anna mun kaikki kestää, on niin paha mieli sun ja ehkä muidenkin osallistujien takia, sillä minäkin odotin “viihdeviihdettä” voittajaksi.
Mutta toisaalta, raati on käsittääkseni ollut erittäin asiaansa paneutunutta porukkaa, siis ne, jotka rankkas sun tekstin sinne kahdenkymmenen joukkoon. Se on siis hyvä, sen TÄYTYY olla hyvä, onko muilta kustantajilta kuulunut mitään?
Hau kahil77
Kiva kun joku kihisee kiukusta. Mä en enää kihise oikeastaan mistään. Tai en ole kihissyt kiukausta, harmista kyllä, myönnän. Mutta olisihan sijoittuminen ollut niin iso juttu, että ei kai sellaista voi edes ajatella
Voin näyttää sulle palautteen, jonka sain laitettuani kustantajalle s-postia. Siinä on muutama mielenkiintoinen kohta.
En osaa suhtautua kässäriini tällä hetkellä valitettavasti mitenkään. En “näe” sitä. En osaa katsoa sitä ulkopuolisen silmin. Jokainen sana on vieläkin jotenkin niin kiinni itsessä, että on mahdoton tehdä koko asialle mitään. On ollut helpompi aloittaa kokonaan uutta. Mutta sekin on vaikeaa, sillä kässäri meinaa tunkea uuden tontille. Ikään kuin se ei antaisi minun olla rauhassa. Siitä on tullut hiukan kiusallinen aave.
Kiva kun kävit sivuilla. En edelleenkään ole kovin aktiivinen muualla sossumeddiassa kuin FB:ssä. Niin ja meidän yhteisessä yhteisössä. Paitsi, että sinnekin antelen vain tehtäviä muille enkä itse tee yhtään. Laiskajaakko!